Näin aluksi täytyy tehdä tunnustus. Olen jäänyt fillarointiin auttamattomasti koukkuun. Siitä on päässyt muodostumaan lähes intohimo ellei peräti pakkomielle.
Kesä ollut mitä mainioin, ainakin fillaristin näkökulmasta. Aurinkoa on piisannut ja harvoin on joutunut sadevaatteita repusta kaivamaan. Paikallislehdessä oli autottomana päivänä juttu meidän fillaroivasta perheestä, jossa tulin maininneeksi että vuodessa tulee pyöräiltyä vähän yli 5000 kilometriä. On tainnut tänä vuonna mennä kyseinen kilometrimäärä jo rikki.
Olen itse miettinyt syitä miksi fillaroin. Tärkein syy on varmasti se että fillarointi on vain niin himputin mukavaa ja rentouttavaa puuhaa. Muita syitä ovat varmasti oman kunnon ylläpitäminen ja ekologiset seikat.
Toivottavasti syksy on leuto ja lumi ei tule maahan liian aikaisin eli kunnollisia fillarointikelejä jatkuisi mahdollisimman pitkään. Ja vaikka kelit olisivatkin surkeat uskon että fillaroin silti...
maanantai 4. lokakuuta 2010
lauantai 19. kesäkuuta 2010
Kipu olikin vain pipi
Keravan upeassa taidemuseossa avautui kuvataiteilija ja tutkija Mika Karhun kokoama ja kuratoroima näyttely Kipu - näkökulmia kivun anatomiaan. Näyttelyssä 16 taiteilijaa kuvaa omalla tavallaan erilaista kipua.
Menin näyttelyn avajaisiin suurin odotuksin, enkä kaikista vähiten siksi että suuri suosikkini professori Teemu Mäki oli yksi näyttelyn taiteilijoista. Valitettavasti hän oli ulkomaan matkan takia estynyt tulemasta näyttelyn avajaisiin itse. Näyttelyn avajaiset sujuivat totutuissa merkeissä eli Mika Karhu piti varsin analyyttisen ja näyttelyn sisältöä valoittavan puheen ja osallistuvat taiteilijat kukitettiin. Tässä vaiheessa on pakko todeta että avajaisten karpalobooli oli sekä erittäin hyvää ja myös tehokasta.
Taidemuseon alakerrassa huomio kohdistui ensin taiteilijapariskunta Teija ja Pekka Isorättyän yhdessä Keravalaisten nuorten kanssa valmistamiin rollaattoreita työntäviin vanhusrobotteihin. Näiden robottien lisäksi en voinut olla kiinnittämättä huomiotani Juha Sääsken suuriin pop-taide maalauksiin. Molemmissa tapauksissa kipu, jota haluttiin kuvata oli lähinnä yhteiskunnan tai ympäröivän yhteisön aiheuttamaa sosiaalista ahdistusta ja epävarmuutta.
Yläkerran näyttelytilassa päästiinkin tutustumaan jo kipuun lääketieteellisenä tai fyysisenä tunteena. Kari Vehosalon valokuvan tarkat maalaukset lääketieteellisistä operaatioista olivat lähinnä puistattavan hienoja ja toimivat juuri tässä näyttelyssä todella hyvin. Niina Rätyn upeasti toteutetut maalaukset olivat ahdistavia ja todella hienosti toteutettuja. Teemu Mäen yhdessä Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa valmistama kliseinen, Venäjä kriittinen Tsetseenia kollaasi oli hieman liian osoitteleva ja idealtaan yksinkertainen. Kuraattorin itsensä tekemät tussi/sekatekniikka työt olivat sangen tummasävyisiä ja sinänsä hauskoja, mutta ehkä niidenkin kohdalta jäi miettimään ilmensivätkö ne näyttelyn otsikkoa. Timo Heino oli yhdessä Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa valmistanut pitkän käytävämäisen installaation Arpeutuma. Vaalean käytävän päähän oli kiristetty kirkkaanpunainen kumikalvo, johon oli ommeltu tikit. Tämä päällisin puolin yksinkertainen teos oli varsin sykähdyttävä herättäen mielikuvia niin lääketieteen kuin pornografiankin suuntiin.
Kaiken kaikkiaan näyttelystä poistuessa jäi kuitenkin olo, että taidemaailman kokema kipu ei ehkä ole kuin pientä pipiä ympäröivän reaalimaailman todellisten kipujen rinnalla.
Menin näyttelyn avajaisiin suurin odotuksin, enkä kaikista vähiten siksi että suuri suosikkini professori Teemu Mäki oli yksi näyttelyn taiteilijoista. Valitettavasti hän oli ulkomaan matkan takia estynyt tulemasta näyttelyn avajaisiin itse. Näyttelyn avajaiset sujuivat totutuissa merkeissä eli Mika Karhu piti varsin analyyttisen ja näyttelyn sisältöä valoittavan puheen ja osallistuvat taiteilijat kukitettiin. Tässä vaiheessa on pakko todeta että avajaisten karpalobooli oli sekä erittäin hyvää ja myös tehokasta.
Taidemuseon alakerrassa huomio kohdistui ensin taiteilijapariskunta Teija ja Pekka Isorättyän yhdessä Keravalaisten nuorten kanssa valmistamiin rollaattoreita työntäviin vanhusrobotteihin. Näiden robottien lisäksi en voinut olla kiinnittämättä huomiotani Juha Sääsken suuriin pop-taide maalauksiin. Molemmissa tapauksissa kipu, jota haluttiin kuvata oli lähinnä yhteiskunnan tai ympäröivän yhteisön aiheuttamaa sosiaalista ahdistusta ja epävarmuutta.
Yläkerran näyttelytilassa päästiinkin tutustumaan jo kipuun lääketieteellisenä tai fyysisenä tunteena. Kari Vehosalon valokuvan tarkat maalaukset lääketieteellisistä operaatioista olivat lähinnä puistattavan hienoja ja toimivat juuri tässä näyttelyssä todella hyvin. Niina Rätyn upeasti toteutetut maalaukset olivat ahdistavia ja todella hienosti toteutettuja. Teemu Mäen yhdessä Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa valmistama kliseinen, Venäjä kriittinen Tsetseenia kollaasi oli hieman liian osoitteleva ja idealtaan yksinkertainen. Kuraattorin itsensä tekemät tussi/sekatekniikka työt olivat sangen tummasävyisiä ja sinänsä hauskoja, mutta ehkä niidenkin kohdalta jäi miettimään ilmensivätkö ne näyttelyn otsikkoa. Timo Heino oli yhdessä Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa valmistanut pitkän käytävämäisen installaation Arpeutuma. Vaalean käytävän päähän oli kiristetty kirkkaanpunainen kumikalvo, johon oli ommeltu tikit. Tämä päällisin puolin yksinkertainen teos oli varsin sykähdyttävä herättäen mielikuvia niin lääketieteen kuin pornografiankin suuntiin.
Kaiken kaikkiaan näyttelystä poistuessa jäi kuitenkin olo, että taidemaailman kokema kipu ei ehkä ole kuin pientä pipiä ympäröivän reaalimaailman todellisten kipujen rinnalla.
torstai 6. toukokuuta 2010
Kuutti Lavonen on pop
Taidekeskus Kasarmissa on avattu todella kattava Kuutti Lavosen taidenäyttely. Näyttelyssä on sekä grafiikkaa että maalauksia 1990-luvulta aina tähän päivään asti eli melkoisen näyttävä kattaus Kuutti Lavosen tuotantoa.
Itse olen aikaisemmin karsastanut Kuutti Lavosen töitä niiden näennäisen helppouden ja jonkinlaisen keveyden takia. Kuutti Lavosen töihin törmäsi liian usein huonekalukauppojen esittelyolohuoneissa. Jotenkin niistä muodostuit minulle sellainen yleisesti hyväksyttävän taiteen normi. Ja täytyy myöntää että vanhana punkkarina olen aina pyrkinyt karsastamaan tällaisia normeja.
Kasarmissa oleva näyttely onnistui avaamaan silmäni näkemään Kuutti Lavosen tuotannossa myös minulle uusia ja positiivisia puolia eli sanalla sanoen opin pitämään taiteilijan kuvakielestä. Kukaan ei todellakaan voi väittää ettei Kuutti Lavonen olisi teknisesti aivan mestarillinen niin grafiikan tekijänä kuin maalarina.
Minulle tuli yllätyksenä kuinka paljon töissä on muistumia minulle niin läheiseen pop-taiteeseen ja ennen muuta Andy Warholliin. Vaikka grafiikka on ilmeisesti nykyään hänen ominta alaansa, niin minuun tekivät kyllä suurimman vaikutuksen hänen suuret pastelliliiduilla piirtämänsä kasvotutkielmat. Niissä näkyi hienosti kuinka taitava viivan käyttäjä Kuutti Lavonen on.
Itse olen aikaisemmin karsastanut Kuutti Lavosen töitä niiden näennäisen helppouden ja jonkinlaisen keveyden takia. Kuutti Lavosen töihin törmäsi liian usein huonekalukauppojen esittelyolohuoneissa. Jotenkin niistä muodostuit minulle sellainen yleisesti hyväksyttävän taiteen normi. Ja täytyy myöntää että vanhana punkkarina olen aina pyrkinyt karsastamaan tällaisia normeja.
Kasarmissa oleva näyttely onnistui avaamaan silmäni näkemään Kuutti Lavosen tuotannossa myös minulle uusia ja positiivisia puolia eli sanalla sanoen opin pitämään taiteilijan kuvakielestä. Kukaan ei todellakaan voi väittää ettei Kuutti Lavonen olisi teknisesti aivan mestarillinen niin grafiikan tekijänä kuin maalarina.
Minulle tuli yllätyksenä kuinka paljon töissä on muistumia minulle niin läheiseen pop-taiteeseen ja ennen muuta Andy Warholliin. Vaikka grafiikka on ilmeisesti nykyään hänen ominta alaansa, niin minuun tekivät kyllä suurimman vaikutuksen hänen suuret pastelliliiduilla piirtämänsä kasvotutkielmat. Niissä näkyi hienosti kuinka taitava viivan käyttäjä Kuutti Lavonen on.
tiistai 27. huhtikuuta 2010
Miksi ihmiset kirjoittelevat blogeja ?
Otsikossa oleva kysymys on pyörinyt mielessäni pitkään. Miksi ihmiset kirjoittavat blogeja ja erityisesti se kenelle näitä kirjoitetaan. Onko tämä itselle annettavaa terapiaa vai halutaanko että näitä todella lukevat muutkin. Olisiko tämä yksi kansalaisen vaikutuskanava lisää...
Olivat syyt sitten mitä vain niin kaikesta huolimatta olen avannut itselleni blogin ja aion ottaa selvää onko minusta blogin pitäjäksi eli muistanko käydä kommentoimassa ja kirjoittelemassa itseäni kiinnostavista asioista riittävän tiuhaan.
Olivat syyt sitten mitä vain niin kaikesta huolimatta olen avannut itselleni blogin ja aion ottaa selvää onko minusta blogin pitäjäksi eli muistanko käydä kommentoimassa ja kirjoittelemassa itseäni kiinnostavista asioista riittävän tiuhaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
